Kurkistus kevätkotiin

Täällä on juhlittu ensimmäinen osa rouvan kolmekymppisistä. Virallinen päivä ei ole vielä, mutta kun aikataulut on niin tiukat tässä kohti elämää päätin ottaa vähän ennakkoa. Ja nyt kun kotikin on kemuja varten siivottu, niin hyödynnetään tilanne ja päästetään blogin lukijatkin meille kurkistelemaan.

Tervetuloa sisälle, kuistilla on vaalea, mutta siihen se rauha ja harmonia sitten loppuukin.

 

 

Kuistilta eteiseen tultaessa siirrytään oranssi, keltainen, vihreä -väriskaalaan.

Eteisestä siirrytään vielä murretumman sävyiseen keittiöön.

 

Keittiöstä taas avautuu näkymä olohuoneeseen, missä on selkeämmeät ja kirkkaammat värit, valkoista harmaata ja raikasta vihreää. Puun sävyjä tästä taloudesta löytyy paljon, en pidä tilanteesta, mutta olen päättänyt elää sen kanssa. Annetaan kaikkien puiden elää sovussa keskenään. Se voi olla vähän niinkuin tän torpan teema, joka jatkuu aina lattia- ja kattolistoihin saakka. Ihanaa!

 Sohvan takana oleva seinä odottaa vielä jotakin koristusta. Jouluna verhotangossa roikkui tonttukangas... Joulun mentyä tontut lähti, mutta tanko jäi.

On meillä yläkertakin. Yläkerran aulatila toimii monitoimitilana, josta on tarkoitus tulla vierashuoneenakin palveleva yksikkö, kunhan tässä taas järjestellään. Vaatii ensin ompeluhuoneen organisointia, mikä taas vaatii ompeluhuoneen ullakon organisointia, mikä taitaa vaatia lämpimiä ilmoja...

Yläkerran aulan väritys on sini-oranssi, joka on maustettu taas niillä miljoonilla puun sävyillä ja taustana valkoinen. Siniset pitkät maton on minulle tärkeät, vaikka sininen väri ei enää olekaan sisustussuosikkini. Siedän sinisen oranssien verhojen parina. Makuuhuoneessa muualta talosta tuttuja vihreää, ruskeaa ja miljoonia puita, lisänä makkarissa turkoosia ja vaaleansinistä. Ompeluohuoneen ovi on tiiviisti suljettu, sillä siellä vallitsee kaaos.

Kartta- ja peiliseinää vastapäätä on toistaiseksi minun "opiskelupöytä" kirjahyllyineen. Todellisuudessa en ole juurikaan pöydän ääressä opiskellut, kun istun miniläppärin kanssa mielummin keittiössä tai olkkarissa. Pöytä ympäristöineen on niin kamala näky, että en kehdannut ottaa siitä edes kuvaa vaan otin pienen palakuvan kirjahyllystäni pöydän päältä. Kuvassa työhön liittyvää käsikirjastoani, jolle haaveilen hommaavani ihan oikean kirjahyllyn tai -kaapin.

Hiljaa hyvä tulee

Eikö? Ajattelin että jos en vähään aikaan postaile niin seuraava postaus olis jotain hienoa. No oikeesti oon vaan ollu niin työntäyteinen ja samalla niin poikki. Töissä on aika vauhdikas tilanne menossa. Oppilaiden tulevan vuoden opiskelupaikkojen kanssa sormeni pelissä ja samalla yritän opetella hoitamaan näitä juttuja. Välillä tuntuu että oon ihan ulapalla sen suhteen mitä mun pitäis tehdä. Tänään on vähän se välillä. Tulin apeana ja neuvottomana kotiin.

Kotona odotti mies, joka oli
- käynyt kaupassa (tällä hetkellä kauppaan lähtö on viimeisin asia mitä tekee mieli tehdä, kotisohva taas on kutsuvin otus ikinä)
- ostanut mulle tulppaaneja (hän osaa tämän, riittävän harvoin mutta kuitenkin jo useasti olen kukkia saanut kymmenen yhteisen vuoden aikana)
- perunut jonkun turvafirman miehen kuikuilukäynnin (olin vähän epäluuloinen kun ihminen tulee kotiovelle ilmoittamaan että ilmaista tarkistus ja suunnittelukäyntiä luvassa)
- edellisen takia ei tarvinnutkaan siivota kuin pyörremyrsky (joo tiedän, omassa kodissa ei tartte siivota jos ei tahdo, mutta olen vieraskorea...)
- oli vielä kaivanut jostain rompsuleffan, jonka katsoi mun kanssa (vaikka itse oli tuskastua tylsyyteen)

Ihmettelin aikani sohvalla tätä vastaanottoa, istuin sitten koneen ääreen guuggeloimaan ja pääsin työajatuksissakin taas yhden askeleen eteenpäin.

Ystävänpäiväkorttini jäivät ohi vilahtaneen ajatuksen asteelle, muutaman viestin kirjoittelin ja kaikille lopuille tärkeille se toivotus tulkoon tässä.

Hyviä ystävänpäivän loppumetrejä kaikille tänne eksyneille tai tarkoituksella suunnistaneille. 
Toivottavasti päiväänne on sisältynyt vähintään yhtä paljon tunteista kuin minun päivään.
Olette tärkeitä, olette mielessä ja sydämessä!