Hedelmällinen hetki?

Meidän omenapuut ovat ihan yhtä innokkaita kuin kaikkien muidenkin omenapuut tänä vuonna. Olen sujuvasti luistanut omenan keruusta muutaman viikon ja takapihalla on nyt omenameri (vrt. pallomeri). Pyllistelin päivällä tunnin verran ja sain yhden puun alusen puoliksi siivottua. Jäljellä enää neljä kokonaista puuta ja se yksi puolikas. Muut puut ovat onneksi vähän pienempiä.

Katsotaan nyt milloin tulee loput omenat kerättyä. Tai siis niitä nyt on vielä puissakin aika lailla, kuten kuvista näkyy. Enkä minä edes tiedä mitä niillä tekisi. Työkaverille lupasin viedä, kunhan saan kerättyä ja merimies uhkasi viiniä tehdä. Itse voisin kuivattaa lastuja ja ehkä muutaman rasian pakastaa ihan paloina. Mehua ja sosetta meillä ei kyllä mene kaupaksi...

Mitenkäs muut hyödyntävät omenoita?

Kukkii

Sitä on vaan mukamas kokoajan niin kiire että yhtään en ole ehtinyt piha-asioista raportoimaan. Ei siellä mitään ole tehty, mutta näyttää tapahtuvan ilman tekemistäkin. Siellä kukkii! Entiselle kerrostaloeläjälle on suunnaton riemu huomata että omalla pihalla kukkii, jopa ruohosipulit ja voikukat. :) Kesä on jo täällä, eiks vaa...

Kaunis mutta viheliäinen

Eilen oli ärsypärsypäivä. Niitä tulee aina joskus. Menin pihalle purkamaan ärsytystä. Päädyin toisenlaisen ärsytyksen pauloihin. Meidän torpan piha on ollut joskus suuri ja varmasti kaunis, hoidettu ja vaalittu puutarha. Se vaan on päästetty villiintymään ja sitten lopuksi kaiken kukkuraksi olemassa olevia yksityiskohtia on vielä karsittu ison nurmimaton tieltä. Positiivista on se, että tilaa löytyy, saisin varmasti kaiken mahtumaan pihalle, mitä ikinä keksin pihalta ja puutarhaltani haluta. Negatiivista tai vähintäänkin välillä ahdistusta aiheuttavaa on se, että en tiedä juuri mitään piha-asioista eikä meillä ei ole varaa palkata ketään joka tietää. Joten täytyy vain sietää sitä että tutustutaan nyt ihan rauhassa tontin kanssa samoin kuin tehdään talonkin kanssa ja pikkuhiljaa opiskellaan näitä piha-asioita ja suunnitellaan...

Takaisin eiliseen, olin päättänyt jo viime syksynä että punainen pensas saa suuren kaventumistuomion keväällä ennenkuin alkaa lehdittymään. Sen ohi ei meinaa enää mahtua, ja tykkäisin ise katsella mieluummin (myös ryöpsähtämään päässyttä) vuorimäntyä ja korkeaa hopeakuusta kuin tuota koko pihan pian valtaavaa pusikkoa. Luulen että pensas on punapaju, mutta ihan yhtä hyvin se voi olla ihan mikä tahansa muukin. Ärsyttävä se on jokatapauksessa. Alimmassa kuvassa on noin neljäs osa koko puskasta ja olen siis tuota osaa jo tunnin verran karsinut tästä edestä. Pensaan nuorimmat oksat on tosi kauniin punaiset, mutta kasvi valtaa mahdottomalla tohinallaa pihan pinta-alaa. Se työntää oksaa joka suuntaan ja jos oksa ei mahdu olemaan ilmassa, se työntyy maanpinnan alle ja rupeaa juureksi ja taas saadaan uusia nuoria varsia vähän kauemmas alkuperäisestä istutuspaikasta. Miten tuosta pääsee eroon?

Minulla oli melkein olo kuin kauhuleffassa kun pusikkoa yritin pienentää. tuntui että se luikertelee niin nopealla tahdilla ja leviää. Jos en ole pikkaisen liikkeessa kokoajan, kasvi kostaa minun hävitysyritykseni ja kohta maasta nousee oksa joka sitoo jalkani kiinni pusikkoon.

Sunnuntaihiihtelijä

 

 

Hiihtäminen on hurjan hyvä kuntoilumuoto. Minä vaan en osaa hiihtää. Olen kyllä osannut, edes auttavasti, mutta en enää. Iskän diagnoosin mukaan varvastyönnön puuttuminen nykyisistä jaloistani saattaa olla osatekijänä osaamattomuustteni.

Oli miten oli, tarvitsin tänään jotakin ulkoilua ja kävelysauvojen ulkoiluttaminen ei innostanut sitten yhtään. Sain sitten idean mennä minisuksien kanssa umpihankeen hikoilemaan. Ensimmäinen kierros puu tarhan takana oli lähempänä lumikenkäilyä, mutta sain ladun aikaiseksi. Sitten tein pari lisälenkkiä peruslenkkiin ja ryhdyin sahaamaan niitä edes takaisin. Ei tämäkään liikuntamuotoni ihan hirveästi esikuvaansa muistuttanut, mutta hyvän hien siinä sai aikaiseksi, raitista ilmaa ja omalla pihalla sain harrastaa.

Vanhat kunnon minisukset kunniaan! Niillä voi hiihtää vaikka mimmosessa risukossa, ei paljoo pohjat hermostuu.

Matikkaa

Tavaksi on jo tullut, että kirjoittelen jotakin tunnelmia opiskeluviikonlopun jäljiltä ja otan kuvan jos toisenkin matkalta opiskelemaan tai sieltä pois. Tällä kertaa kuvat ovat kotimatkalta. Puut ovat nyt niin kauniita kun lumi on sulanut ja jäätynyt. Ihan kuin oksilla roikkuisi isoja kristalleja. Näky sopii viikonlopun opiskeluihin. Käsittelinmme matematiikan oppimisvaikeuksia ja opetuksen mahdollisuuksia. Joka päivä tutustuimme havaintovälineisiin, mutta erityisesti tänään pöydällämme oli heti aamusta toinen toistaan herkullisempia, värikkäitä, ihania nappuloita, palikoita ja pampuloita. Ihan yhtä houkuttavia kuin nuo kristallit puiden oksilla. Oli kerrassaan riemastuttavaa laskea iloisen värisillä nappuloilla. No minä nyt tykkään matikasta muutenkin, mutta luulen että niin tykkäävät lähes kaikki nekin, jotka ovat päässeet opiskelemaan matematiikan saloja noilla ihanilla, värikkäillä vekottimilla. Voi tätä innostuksen määrää! Huomenna menen kyllä töissä ensimmäisenä matemaattisten aineiden varastoon penkaamaan, josko löytäisin edes jotain havainnollistamisvälineitä omaan opetuskäyttööni.

Ilo irti maansiirtotekniikoista

Enhän minä näistä juurikaan mitään ymmärrä, mutta jotenkin tuntuu että nyt on vähän erilainen lämpötila tuolla ulkona kuin tyypillisesti talvella Suomessa on ollut. Voisikohan tämä nyt olla sitä ilmaston lämpenemistä? No oli miten oli, tulin juuri pihalta lapiohommista. Talon viereen, kyökin akkunan alle kasaantui ihan hirvittävän kokoinen vesilätäkkö ja (äippä, iskä ja) minä olin kovasti huolissani, mahtaako lätäkön vedet virrata kellariimme, kun eivät tunnu ainakaan mihinkään nurmikkoa pitkin virtailevan. Niinpä laitoin porukat kotimatkalle ja tartuin itse lapion varteen ja turmelin pikkaisen nurmikkoamme. Sain lätäkön hävitettyä talon vierestä tuonne kauemmas omalle tontille, niin sanottuun pöpelikköön. Tämä oli minusta niin hassua puuhaa vuodenaikaan nähden, että piti vain tulla kertomaan. Joulukuulumiset päivittelen lähipäivinä, kuitenkin ennen uutta vuotta.

Tervetuloa Joulu, tervetuloa äippä ja iskä!

  

  

Tällä kertaa vietämme Joulua minun vanhempieni kanssa meillä. Tämä on minulle erityisen tärkeää, tämä on ensimmäinen joulu sitten vanhempien luota muuttamisen jälkeen, kun olen Joulun omassa kodissani. On aivan ihanaa olla oman maun mukaan järjestetyssä joulutorpassa. Joulu on minulle ennen kaikkea leppoista yhdessäoloa rakkaiden kanssa, hyvin syömistä ja lahjoja. Juuri tuossa järjestyksessä! Koti on nyt valmiina Jouluun, jääkaappi on täytetty ja nojatuolin takana on paketteja (hyss, ei huudella tästä tämän enempää, niin ei mene ihmisillä pasmat sekaisin). Vanhempani tulevat siis huomenna.

Karjalanpaisti muille ja porkkanalaatikko minulle ovat juuri valmiina uunista poistettavaksi ja täällä tuoksuu herkulliselle. Kohta menen nukkumaan ja aamulla ryntään ensimmäisenä ikkunaan katsomaan näkyykö tontunjälkiä puhtaan valkoisella lumella, jota on tämän illan aikana satanut pihaan.

Ihanaa, tunnelmallista, rauhallista ja onnellista Joulua kaikille lukijoilleni!

Mikä ei kuulu joukkoon?

Täällä nautitaan lomasta ja valmistaudutaan jouluun pienin mutta puuhakkain askelin. Muut kuvat on otettu tänään, tämän päivän aikaansaannoksista, mutta alin kuva on otettu 10.12. Nyt ulkona on taas aika mustaa. Kuitenkin, koska ei ole pakkasta, ostin kuistin ikkunalle hyasintteja ja ompelin niiden ruukuille pöytäliinaprojektin jämäkankaista suojapussit. Aamulla leivoin lumihiutalepipareita osaksi joulutervehdyksiä, jotka lähtevät lähipäivinä eteenpäin. Tämän vuoden jouluvalmistelut ovat enimmäkseen kodin laittoa ja hyvin vähän lahjojen ostoa ja vieläkin vähemmän ruokien tekoa. Teen sitä mikä on kivaa ja jätän ihmiset ilman lahjoja ja keskityn itseeni. Kylläpäs kuulostaa joulun henkeen sopivalle. :)

Joko kohta on talvi

Tämä on nyt esimerkki tunnisteesta "välihöpötykset". Pari viikkoa olen aina jossain välissä ajatellut, että blogia olisi hyvä päivittää, mutta tukka on niin isolla putkella, että kertakaikkiaan en ole saanut aikaiseksi. Nytkään en keksinyt tähän hätään muutakaan kuvattavaa, joten intoilen lumesta.

Aamulla oli ihanaa herätä. Ihmettelin, että onko meidän talon kulmalle asennettu uusi katuvalo, mutta sitten tajusinkin että siellä on lunta maassa. Nappailin muutaman ensilumikuvan matkalla opiskelemaan tänä aamuna. Kinusin yhdeltä opiskelukaverilta kyydin aamulla, mutta äsken olin reipas ja kävelin tunnin matkan kotia. Huomenna suunnittelin samanmoista.

Kotiin tullessa ei enää lumesta ollut tietoakaan. Vähän jäähilettä tai huurretta oli portailla, mutta siinä koko talvi. Otinkin sitten kuvan kuistin ikkunasta. Siinä on iso ruskea lasipullo, jossa on jouluvalot ja sen yläpuolella roikkuu äipän tekemä pajusydän. (Ikkunalla näkyy myös jonkun kuulosuojaimet, mistähän ne on siihen tupasteneet.) Äippä oli meillä toissapäivänä ja teki pajusydämiä lisää, ehtisinpä virittämään ne huomenna ikkunoihin. (Ikkunat ovat kamalan likaisetkin, niitä ei ole pesty meidän tässä asuessa. Saa nähdä, tuleeko milloin pestyä.)

Tähän asti olen ollut tosi innoissaan erkkaopeksi opiskelusta. Tänään on ensimmäinen kiinnostus vähissä -olotila. Johtunee siitä että tänä viikonloppuna opiskellaan lukivaikeuksista ja kaksi mennyttä opiskelupäivää on ollut todella alakoulupainotteista. Minulla kun ei ole sitä lukiopettamisen taustaa ollenkaan, niin vähän turhauttaa. No täytynee vaan jotenkin tsempata.

Taas ulkokuvia... mutta kun siellä on niin kaunista

 

 

 

 

 

Tämä viikonloppu meni Kotkassa opiskelun merkeissä. Viikonlopun aiheena oli puheen, kielen ja kuulon vaikeudet. Henkilökohtaisella tasolla vaikeuteni tänä viikonloppuna liittyi flunssaan. Olen TAAS räkäinen ja köhäinen ja tärkeiden asioiden opiskelu tuntui puolikuntoisena aika työläältä. Selvisin kuitenkin viikonlopusta. Meillä on kahden opiskelukaverin kanssa kyytikimppa. Kun kolmena päivänä pitää Kotkaan ajella näinä Kotkaviikonloppuina niin ajoimme jokainen yhden reissun. Matka meni joutuisasti jutellessa, eikä ollut perjantai-iltanakaan hämärän jo hiipiessä ankeaa ajella, kun oli seuraa. Tänäaamuna kävelin läheiselle bussipysäkille kimppakyytiä odottamaan ja napsin matkalla kivoja syksykuvia. Maassa vihreän päällä oli jo valkeaa, puissa vihreän tilalla paljon keltaista ja punaista ja taivaanrannassa sinisen tilalla vaalea verhoa. Kaunis mutta kolea aamu.

Onnistumisen energiaa, suppiksia ja istutusta

 

 

 

Tänään on ollut hyvä päivä! Mulla oli töissä aika haastava juttu hoidettavana ja selvisin siitä hengissä. Sain myös kiitoksia ja kehuja homman hoitamisesta, joten voisi kuvitella että selvisin jopa ihan hyvin. Yksi ystäväni äsken juuri totesi että tuollaisesta "ponnista paljon ja onnistun" -tilanteesta saa kyllä kivasti energiaa. Niin totta!

Tänään oli vähän erilainen työpäivä muutenkin, iltapäivällä ylläpidimme työkykyä liikkumalla. Minä olin valinnut liikuntamuodoksi sienimetsäilyn ja voi miten se oli mukavaa. Meitä taisi olla 12 siellä metsässä. Ensin käytiin kivalla pikku lammella ihmettelemässä maisemia ja sitten paneuduttiin itse asiaan. Sanoin työkavereille että minä olen sellainen sienestäjä jolle on osoitettava poimittavat sienet yksi kerrallaan. Vaan hyvinhän siinäkin kävi, kun opettajien kanssa metsään lähtee niin aika nopeasti olivat opettaneet minut ihan itse tunnistamaan suppilovahveron. Niitä sitten kerättiin muovipussillinen. No joo, yksi ihana työkaveri keräsi kanssani minun pussiin kun ei itselle enää kuulemma tarvinnut. Nyt meillä on sitten suppilovahveroita.

Meinaan pakastaa suurimman osan suppiksista, mutta pienet ja sievimmät ajattelin kokeilla kuivata. Kuivuria ei nyt tähän hätään mistään jaksa metsästää (ns. anopilla olisi, mutta hänpä on juuri nyt reissussa). Niinpä kehittelin oman systeemin. Tarjotin jonka päällä on grillitikkuja joiden päälle halkaistut suppikset ladoin. Tarjottimen vien ihan kohta meidän lämpöhuoneeseen, siellä lämpötila on yleensä noin 40 astetta. Periaatteessa pitäisi toimia, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Tänään sain vihdoin työpäivän jälkeen marjapensaatkin istutettua. Ovat koristaneet pienissä ruukuissaan meidän terassia jo monta viikkoa. Toivotaan nyt sitten että ihan vielä ei tule yöpakkasia, niin ehtisivät juurtua. Yksi punainen viinimarjapensas ja kolme vattupensasta. Vattua on kyllä villinä meidän tontilla ihan omasta takakin, mutta halusin nyt aloittaa tämän vatunviljelyn ihan alusta, itse määrittämässäni paikassa.

Ja vielä yksi iloinen asia: Tervetuloa viralliseksi lukijaksi Annika! Vaikka olemmekin tuttuja vain netin kautta, sinusta on tullut minulle tärkeä ihminen.

Syksy tekee tuloaan

Olin eilen yhden ystävän polttareissa. Olipas rentouttavaa olla polttareissa niin, että ei ollut itse päävastuussa. Päivä oli oikein hauska, käytiin palomiehiä ihmettelemässä ja morsian pääsi vähän harjoittelemaan palonaisena oloa. Meillä oli käytössä "keikkabussi", jolla ajoimme Mikkeliin Xon-puistoon ja koko seurue (kaikki muut paitsi minä arkajalka) pääsi vempeleisiin, vaikka tarkoituksena olikin kieputtaa vain morsianta. Xon-puistossa oli tosi mukavia tyyppejä töissä ja kun ilma oli pikkuisen sateinen ei porukkaa ollut paljon, saimme vähän erityiskohtelua. Suosittelen kyllä paikkaa sellaisille, joiden pää kestää moista pyöritystä. Mikkelissä syötiin piknik ja sitten juotiin... Mun oli tarkoitus jäädä Mikkeliin yöksi polttaribussiin muutamien muiden kanssa, mutta väsymys, koti-ikävä ja tarjoutunut mahdollisuus päästä kotiin jo yöllä houkutti liikaa. Myönnän olen tylsä ja vanha, mutta oli ihanaa kömpiä merimiehen viereen yöllä ja herätä omasta sängystä aamulla.

Roskia viedessäni tajusin sitten että ulkona on syksy. Lehtiä varisee puista, piha on täynnä keltaista kukkaa, kun vielä viikko sitten kukat olivat valkeita apiloita. Ja oikein kun kameran kanssa kiertelin ja ihmettelin, löysin yhden omenan! Meidän pihalla taitaa olla viisi omenapuuta ja luulin että tänä syksynä ei tule yhden yhtä omenaa. Viime syksynä niistä oli tullut aivan valtavasti omenoita, ihan niinkuin kaikilla muillakin. Nyt kuitenkin ilokseni löysin omenan. Nurmikkokin on päässyt kasvamaan pitkäksi, kun olemme olleet niin kovasti menossa tai väsyneitä, että ei ole tullut Stigalla hurjasteltua. Vaan mitäpä tuosta, nyt sain kotipihalta kerättyä taas kauniin kukkakimpun keittiön pöydälle.