keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Ei tule ikävä, vai tuleeko sittenkin?


Vanhan asunnon siivoilut alkaa olemaan loppusuorilla. Tänään hikoilin useamman tunnin rätti kourassa ja kauhistelin minkälaisessa kolosessa sitä on tullut asuttua. Näitä ei todellakaan tule ikävä.

Kylpyhuone, seinät lasikuitutapettia ja niin kivan värisetkin.

Lasikuitutapettiteema jatkuu myös makuuhuoneessa. Eiks oo ihanat? 

Vessa, no ei tossa mitään kovin kummosta ole. Siellä ei siis ole mitään muuta noiden lisäksi kuin pönttö. Katto taisi olla nugaan ruskea, lattia sitten vähän tummempi ruskea.

Keittiönkaapit, kuluneet ja likaiset, rasvanäppien jäljet eivät vain lähde pois. Vanhassa blogissa joku fanitti tuota laatoilta näyttävää muovimattoa, mutta minusta sekään ei nyt niin kovin ihana ollut.

Mutta tätä tulee ikävä! Kahdeksannen kerroksen maisemat parvekkeelta olivat viehättävät. Lisäksi asunnon iso plussa oli se, että yhdestäkään ikkunasta ei näkynyt naapureiden ikkunoita, eikä muutakaan elämää niin lähellä että haittaisi. Rauhassa sai alusvaatteisillaan kotona tohistaa.


Nyt pääsee kommentoimaan vaikka anonyyminä jos tykkää, joten ei muuta kun kommenttia kehiin.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Ei enää niin pieniä poikia


Merimiehen siskojen pojat tykkäävät lomailla meillä aina muutamia päiviä silloin tällöin. Tällä kertaa tulivat viime torstaina ja lähtevät tänään, illalla yhdeksältä, kun itse saivat päättää. Odotimme pikkupoikia mutta ovatkin jo siinä iässä että puhuessa tulee satunnaisia kiljahduksia ja kaikki on noloa tai lol. Minusta aika ihania. Nuorempi totesi joku päivä sitten, että jos olisivat meidän lapsia heidät olisi lellitty pilalle. Niin varmaan olisikin!

Täällä on siis pelattu tietokoneella, äksälaatikolla, lautapelejä ja ihan oikeaa minigolfia, käyty ajamassa mikroautoilla ja uimassa, syöty paljon jäätelöa ja juotu kahvia, katottu leffoja ja tänään on vielä edessä se pakollinen Tykkimäkireissu. Ihana katkaisu tähän muuttorumbaan.

Ja tervetuloa ensimmäinen julkinen lukija Saara!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Postilaatikko

Minua vähän häiritsi, kun entisten asukkaiden postilaatikko oli puinen, vihreä ja huonokuntoinen. Kaikki nuo ovat ihan jees, mutta ei nyt sopinut meidän kodin miljööseen yhtenä pakettina. Kaiken lisäksi postilaatikon kannessa luki muovilärpykässä "varo koiraa" ja laatikon kyljessä erilliselle puu pylpyrälle oli kolvillaa kirjailtu edellisten asukkaiden nimet. Ei tuota olisi mitenkään voinut enää pelastaa, joten ostimme ihan uuden postilaatikon, muovisen ja valkoharmaan. Ihan tavallisen. Haaveilen että sen ympärille rakentuu joskus pieni talo, mutta se joskus voi olla aika kaukana...

Postilaatikon saimme ostettua jo viime viikolla, mutta kun hommaa on niin paljon, tuntuu että mikään ei edisty. Eileaamuna marssin kuitenkin päättäväisesti ulos ja ryhdyin hommiin.


Kun olin pienellä ja kierolla pistosahalla sahannut autokatoksesta löytyneestä paneelista pätkän ja jostakin laudasta (tämän paremmin en näitä vielä erota) pidemmän pätkän, astelee isäntä pihalle ihmettelemään touhujani. En kuitenkaan anna tarmoni puuskassa merimiehen auttaa, joten tämä virittelee käyttöön uuden lelunsa.


Minä hain vanhan postilaatikon pois tontin kulmalta (lue postin postilaatikkoa ja sen tolppa katkesi koska oli niin laho), merimies meni lelunsa kanssa raivaamaan uudelle postilaatikolle tilaa.  Minä jäin kokoamaan moniosaista taideteostani. En jaksa kertoa kasaustarinaa tarkasti, mutta sen neljästä ruuvista kolme tuli ruuvattua useampaan kertaan.


Siinä ne nyt on, vanha ja uusi. Kuvasta näkee myös kaikki neljä ruuvia, ne oli vähän liian pitkiä. Noh, emännän käden jälki... Kun sitten marssin ylpeänä istuttamaan postilaatikkoa paikoilleen, oli merimies ehtinytkin sheivata aika paljon pöheikköä tontin reunamilta. Minun piti luovuttaa postilatikostani ja mennä mukaan möyrimään. Viimeisessä kuvassa oleellista on huomata meidän kottikärryt. Ne ovat toistaiseksi mallia pulkka. Vaan kaiken hairahtelun ja töksähdellen edenneen postilatikoinnin lopputuloksena oli kuitenkin oma postilaatikko, joka taitaa pysyä pystyssäkin. (Merimies tosin hoiti pystyttämisen, siihen ei meikäläisen taidot enää olisi riittäneet.)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Tervetuloa kurkistelemaan Oupan omaan tilaan


Tervetuloa kurkistelemaan Oupan Omaan tilaan kaikki tutut ja uudet lukijat. Nyt on aika puistella Karhun kakan (vanha blogini) sekä kerrostalolähiöelämän pölyt pois hartioilta ja suunnata kohti omaa tilaa.

Näppiksen takana blogia päivittää Ouppa. Iältäni olen pian kolme ja kymmenen. Tätä pientä tilaa kanssani asuttaa aviomieheni, jota merimieheksi usein bittiavaruudessa kutsun. Asumme rintamamiestalossa, joka on vielä rekisterissä tilan nimellä. Tuntuu niin aikuiselle omistaa tila, siis omaa tilaa.

Blogin aiheet tulevat olemaan paljolti kotihommia, käsityö-, tuunaus- ja ekoiluhengessä. Mukaan mahtuu tosin varmasti myös paljon muuta. Lisäksi päivitän blogia paljolti kännykällä, joten ulkoasu ei välttämättä aina ole ihan tip top tietokoneen ruudulta katsellessa ja kuvatkin voivat olla pieniä ja hassuja. Siitäkin huolimatta toivon hartaasti että viihdyt seurassani. Ja kommenteista olen isosti iloinen.