sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Eteiseen kasvoi puu



Eteisessä on tapahtunut paljonkin loman aikana, mutta esittelen nyt vain yhden jutun. Eteiskokonaisuus on vielä kovasti kesken, joten en näytä edes sitä ihanaa mattoa, jonka sinne hommasin. Näytän vain kotimme uuden vierasnaulakon.

Näin sen tein: Hahmottelin puun ensin lyijykynällä kellarin oveen. Maalasin puun kertaalleen mustalla kalustemaalilla. Sahasin pikkurillin paksuisen ja metrin pituisen puupulikan kahdeksaksi tapiksi ja porasin niille reiät puun oksille. Hioin puutappien päät ja upotin ne liiman kanssa oveen. Kittasin tappien juuret umpeen ja hankasin lyijykynäjäljet pois ovesta ihmeliinalla. Lopuksi maalasin puun uudelleen tappeineen päivineen.

perjantai 28. lokakuuta 2011

kurkistus taas keittiöön

 
 


Lokakuu on kohta mennyt ja täällä ei ole taas tapahtunut mitään. Tilalla kyllä tapahtuu, mutta kukaan ei sitten ole kirjoittanut siitä blogiin. Kummaa! Täytyy nyt pikaseen ruveta raportoimaan, koska täällä olis niin paljon näytettävää ja kerrottavaa.

Ollaan siis syyslomailtu ja kovasti puuhattu kotihommia. Laitoin nyt tuohon ylös keittiökuvia alkuviikolta, kun olin reipas ja tein enemmänkin ruokaa. Täytetyt paprikat on ollut viimeaikojen kausiherkkuni. Herkkusieniä, sipulia, kermaa ja juustoa sisään, nam nam. Sosekeittoa näkyy myös yhdessä kuvassa taka-alalla. Perusruokaa, jota tulee myös usein tehtyä.

Järjestin keittiön maustehyllyn ja avohyllyn uudelleen. Tykkään hirmusti noista muumimukeista tuossa maustehyllyssä. Merimies hiukan epäili sipulien käytettävyyttä, kun ovat noin korkealla ja pienissä kupeissa, mutta kokeillaan. Yletämme molemmat alemmalle sipulihyllylle ihan hyvin, joten pitäsi sen toimia.

Niin verhotkin on vasta muutaman viikon vanhat. Ompelin ne joskus kirpparilta  mukaan tarttuneista paneeliverhoista ja yläkapasta. Siksi ovat kaikki vähän eri kaliiperia ja yhdessä on poikkisaumakin, mutta mitäs tuosta, tykkään niistä silti. Pikkuikkunan verhoa kasassa pitää asennuspannasta muotoiltu ja verhokankaalla verhoiltu koukku. Näin verhoa on helppo availla ja taas kasata. Ihan on oma patentti ja tarpeeksi helppo käyttää, että tulee myös käytettyä. Huomatkaa vielä ison ikkunan verhojen kasassa pitäjät, äipän kasviväreillä värjäämät puuhelmet. Ihan täydelliset.

torstai 6. lokakuuta 2011

syksyvillapaita

Olen edelleen flunssassa ja tänään itse asiassa sairaslomalla kotona. Ääni on jossakin reissussa, kun ei sitä ole täällä kuulunut. Tai no, yskiessä kyllä ääntä syntyy, ja sitä tapahtuu usein. Olen tällä hetkellä limapankki. Olisi limaa muillekin jaettavaksi. Kelpaisko kellekään?

Eilisen illan vietin tiiviisti sohvalla leffaa katsellen. En kuitenkaan malttanut olla ihan paikallaan. Kun järki ja jaksaminen ei anna myöten opiskella, niin silloin pitää käyttää tilanne hyödyksi ja tehdä dummy-käsitöitä ja katsoa action-leffaa. Niin tein ja ilta meni ihan mukavasti rykiessä ja niistäessä.

Ostin jokunen viikko sitten kirpparilta tuunausta vaativia vaatteita. Tämä villapaita on nyt ensimmäinen johon pääsin käsiksi. Mitään kovin selkeää suunnitelmaa minulla ei hommaa varten ollut, kunhan pistelin ja katsoin mitä tuleman pitää. Kiva siitä tuli, kelpaa työvaatteeksi. Minulla on niin kylmä luokka, että jos istuu useamman tunnin siellä paikallaan (kaikki paperihommat teen myös oman luokan tietsikalla) niin olen ihan jäässä. Siksi ohuet villapaidat ovat ehdoton työvaate.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Taas ulkokuvia... mutta kun siellä on niin kaunista

 
 
 
 
 

Tämä viikonloppu meni Kotkassa opiskelun merkeissä. Viikonlopun aiheena oli puheen, kielen ja kuulon vaikeudet. Henkilökohtaisella tasolla vaikeuteni tänä viikonloppuna liittyi flunssaan. Olen TAAS räkäinen ja köhäinen ja tärkeiden asioiden opiskelu tuntui puolikuntoisena aika työläältä. Selvisin kuitenkin viikonlopusta. Meillä on kahden opiskelukaverin kanssa kyytikimppa. Kun kolmena päivänä pitää Kotkaan ajella näinä Kotkaviikonloppuina niin ajoimme jokainen yhden reissun. Matka meni joutuisasti jutellessa, eikä ollut perjantai-iltanakaan hämärän jo hiipiessä ankeaa ajella, kun oli seuraa. Tänäaamuna kävelin läheiselle bussipysäkille kimppakyytiä odottamaan ja napsin matkalla kivoja syksykuvia. Maassa vihreän päällä oli jo valkeaa, puissa vihreän tilalla paljon keltaista ja punaista ja taivaanrannassa sinisen tilalla vaalea verhoa. Kaunis mutta kolea aamu.