sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Eteiseen kasvoi puu



Eteisessä on tapahtunut paljonkin loman aikana, mutta esittelen nyt vain yhden jutun. Eteiskokonaisuus on vielä kovasti kesken, joten en näytä edes sitä ihanaa mattoa, jonka sinne hommasin. Näytän vain kotimme uuden vierasnaulakon.

Näin sen tein: Hahmottelin puun ensin lyijykynällä kellarin oveen. Maalasin puun kertaalleen mustalla kalustemaalilla. Sahasin pikkurillin paksuisen ja metrin pituisen puupulikan kahdeksaksi tapiksi ja porasin niille reiät puun oksille. Hioin puutappien päät ja upotin ne liiman kanssa oveen. Kittasin tappien juuret umpeen ja hankasin lyijykynäjäljet pois ovesta ihmeliinalla. Lopuksi maalasin puun uudelleen tappeineen päivineen.

3 kommenttia:

  1. Aivan älyttömän upea! Tykkään puusta naulakkona jo ajatuksen tasolla, ja muistan säästäneeni omien ideoiden jatkojalostusta varten kuvan Villaketunkin naulakkopuusta. On mahtava kyllä tuo siinun naulakkosi, hienoin ikinä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Annika ja kiitos mystiset kaksi, joita vahvasti epäilen H:ksi ja J:ksi. Minustakin puu naulakkona on ollut kiehtova ajatus jo pitkään ja nyt tuli kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä tuo kellarin eli kavereiden kesken putkan oven edusta on ollut eteisessä ihan turhaa tilaa.

    VastaaPoista