sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Matikkaa



Tavaksi on jo tullut, että kirjoittelen jotakin tunnelmia opiskeluviikonlopun jäljiltä ja otan kuvan jos toisenkin matkalta opiskelemaan tai sieltä pois. Tällä kertaa kuvat ovat kotimatkalta. Puut ovat nyt niin kauniita kun lumi on sulanut ja jäätynyt. Ihan kuin oksilla roikkuisi isoja kristalleja. Näky sopii viikonlopun opiskeluihin. Käsittelinmme matematiikan oppimisvaikeuksia ja opetuksen mahdollisuuksia. Joka päivä tutustuimme havaintovälineisiin, mutta erityisesti tänään pöydällämme oli heti aamusta toinen toistaan herkullisempia, värikkäitä, ihania nappuloita, palikoita ja pampuloita. Ihan yhtä houkuttavia kuin nuo kristallit puiden oksilla. Oli kerrassaan riemastuttavaa laskea iloisen värisillä nappuloilla. No minä nyt tykkään matikasta muutenkin, mutta luulen että niin tykkäävät lähes kaikki nekin, jotka ovat päässeet opiskelemaan matematiikan saloja noilla ihanilla, värikkäillä vekottimilla. Voi tätä innostuksen määrää! Huomenna menen kyllä töissä ensimmäisenä matemaattisten aineiden varastoon penkaamaan, josko löytäisin edes jotain havainnollistamisvälineitä omaan opetuskäyttööni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti