lauantai 6. elokuuta 2011

Syksy tekee tuloaan



Olin eilen yhden ystävän polttareissa. Olipas rentouttavaa olla polttareissa niin, että ei ollut itse päävastuussa. Päivä oli oikein hauska, käytiin palomiehiä ihmettelemässä ja morsian pääsi vähän harjoittelemaan palonaisena oloa. Meillä oli käytössä "keikkabussi", jolla ajoimme Mikkeliin Xon-puistoon ja koko seurue (kaikki muut paitsi minä arkajalka) pääsi vempeleisiin, vaikka tarkoituksena olikin kieputtaa vain morsianta. Xon-puistossa oli tosi mukavia tyyppejä töissä ja kun ilma oli pikkuisen sateinen ei porukkaa ollut paljon, saimme vähän erityiskohtelua. Suosittelen kyllä paikkaa sellaisille, joiden pää kestää moista pyöritystä. Mikkelissä syötiin piknik ja sitten juotiin... Mun oli tarkoitus jäädä Mikkeliin yöksi polttaribussiin muutamien muiden kanssa, mutta väsymys, koti-ikävä ja tarjoutunut mahdollisuus päästä kotiin jo yöllä houkutti liikaa. Myönnän olen tylsä ja vanha, mutta oli ihanaa kömpiä merimiehen viereen yöllä ja herätä omasta sängystä aamulla.

Roskia viedessäni tajusin sitten että ulkona on syksy. Lehtiä varisee puista, piha on täynnä keltaista kukkaa, kun vielä viikko sitten kukat olivat valkeita apiloita. Ja oikein kun kameran kanssa kiertelin ja ihmettelin, löysin yhden omenan! Meidän pihalla taitaa olla viisi omenapuuta ja luulin että tänä syksynä ei tule yhden yhtä omenaa. Viime syksynä niistä oli tullut aivan valtavasti omenoita, ihan niinkuin kaikilla muillakin. Nyt kuitenkin ilokseni löysin omenan. Nurmikkokin on päässyt kasvamaan pitkäksi, kun olemme olleet niin kovasti menossa tai väsyneitä, että ei ole tullut Stigalla hurjasteltua. Vaan mitäpä tuosta, nyt sain kotipihalta kerättyä taas kauniin kukkakimpun keittiön pöydälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti