köh köh

Niin vierähti tämäkin työviikko. Töissä on mukavaa. Paljon on uutta opeteltavaa ja eteen tulee todella haastavia juttuja, mutta parhaan kykyni mukaan yritän selvitä ja suurella sydämellä työtäni tehdä. Murrosikäiset mukulat ovat vain niin mainioita, elävät ihanaa ja tärkeää vaihetta elämässään. On jännittävää elää heidän mukanaan ja seisoa turvallisena aikuisena heidän vieressään niitä oivaltamisen hetkiä, kun mustavalkoisen maailman sekaan pilkahteleekin harmaan eri sävyjä. Itse tunnen olevani tällä hetkellä niin kokonaisvaltaisesti oikeassa paikassa, oikeassa työssä ja oikeassa kodissa.

Hiukan on viikkoa varjostanut se, että olen flunssainen. Alkuviikosta se oli kuiva kurkku, katoileva ääni ja väsymys, nyt kuvaan on tullut pakottava tarve köhiä ja nenäkin on välillä tukossa. Vihaan sitä, että olen 3-5 kertaa vuodessa flunssassa ja rupeama kestää kerrallaan pari viikkoa. Toivottavasti siis viikon päästä jo helpottaisi. Yleiskunnon koheneminen on auttanut sairasteluun siinä määrin, että jaksan sentään puolikuntoisena olla töissä ja tehdä jotakin, mutta nukun sitten normaalia enemmän. Ajatus ei kuitenkaan köhäisenä kulje yhtä taipuisasti ja se on tylsää. Sairastusjakson pituuteen kunnon koheneminen ei ole vaikuttanut mitenkään, voi olla että sairastuskertojen määrään ehkä hiukan, sitä vaan on vaikea verrata.

Alkuviikosta ostin kaksi pussia imeskeltäviä salmiakkikarkkeja, koska ne helpottavat kurkun oloa (ja vähän mieltäkin). Vielä niitä on jäljellä! Myös teetä on kulunut paljon. Tämän aamun olen istunutkin sitten höyryhengitellen tässä merimiehen koneella ja lukenut blogeja. Muut päivittää sisustusta liinoilla, tyynyillä ja kukkasilla, minä olohuoneen lattialla risteilevillä karkkikulhoilla ja keittiön pöydälle kertyvillä teetarvikkeilla. Pientä toivoa on, että jotakin muutakin täällä tapahtuisi viikonlopun aikana. Nähtäväksi jää.