sunnuntai 28. lokakuuta 2012

ihotaidetta










Hyvin meni loma ja sitä edeltäneet viikot kun en ole saanut aikaiseksi kirjoitella. Olimme loman ihan kotosalla, rentouduimme ja nautimme joutilaisuudesta. Minulla oli listalla tekemättömiä, mutta mukavia hommia, joista aina inspiraation iskiessä valitsin jonkun pois tehtäväksi. Tietokonepöytähässäkkä on uusittu viime aikoina ja lomalla kasasimme suunnittelemani pöydän loppuun. Myös piha ja kuisti tuli siivoiltua talviteloille, tarveshoppailuakin on hassastettu ja askartelua ja pieniä ompeluhommia.

Muutamien viikkojen päästä olen menossa eräisiin juhliin pitämään lasten omaa puuhapistettä. Ehdotin juhlien järjestäjälle että voisin tehdä kasvomaalauksia lapsukaisille. Idea hyväksyttiin ja ostin maalit. Pakkohan niitä oli vähän testailla niin osaan edes jotakin muutakin kuin tuon perus aurinko, pääkallo ja sydän -repertuaarin.

Tarkoituksenani on muokata noista kuvista vähän edustavammat ja laittaa lapsille näytille, että tämmösistä voitte valita. Niin että kuvien taustalla näkyy kaikenlaista hauskaa sotkua. Älkää välittäkö. Ehkä testailen vielä joitakin kuvia lisää, kun taas sopiva hetki koittaa. Vasempaan käsivarteeni vaan ei mahdu kovin montaa kuvaa kerralla... Olisiko hyviä kuvaehdotuksia?

Semmosta, huomenna töihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti