perjantai 25. marraskuuta 2011

Leppoisasti vaan


Viimeisten 19 päivän aikana minulla on ollut yksi vapaapäivä, toissasunnuntai. Ensin oli veso-koulutusta ja sitten erkkaopeopintoja, ja tietysti töitä. Eilen olin jo ihan puhki ja tuntui että mikään ei suju.Toki töissäkin oli ollut rankka päivä. Nyt alkaa kuitenkin helpottaa. Tämä päivä meni töissä aika kivuttomasti oikeastaan. Sain monelta suunnalta oppilailta positiivista palautetta ja työkavereilta kullan arvoista vertaistukea.

Varaan nämä opiskeluviikonlopun jälkeiset viikonloput itselleni. En sovi suurempia menoja enkä projekteja hoidettavaksi. Tarvitsen palautumisaikaa. Aloitin palautumisen tänään ostamalla vähän jouluaskartelutarvikkeita (ei menny "älä osta mitään päivä" ihan putkeen). Kotona luin lehtiä ja söin juureslastuja (on muuten aika mainio keksintö rouskutteluhimoon). Sitten keitin kaakaota, pistin tulet takaan ja sen päällä oleviin kynttilöihin. Istuin kaikessa rauhassa takan räiskeessä ja neuloin. Äsken otin vielä pienet torkut sohvalla ja kohta pistän saunan lämpiämään. Eilinen voipumus ja uupumus ei enää tunnu, tilalle on tullut leppoisa raukeus, ihan onnellinen olo. Taitaa tulla mukava viikonloppu!

2 kommenttia:

  1. Oih, teillä on takka! Se on kyllä ihanimpia stressinkarkottajia, mitä löytyy. Mä joudun tyytymään kynttilöihin, mutta niitä pitääkin polttaa heti aamiaisen valmisteluista töidenlähtöön ja taas illalla uudelleen.

    VastaaPoista
  2. Juu takka löytyy. Ei olla kyllä tulia tehty kun kaksi kertaa vasta. Ihanasti se lämmittää kyllä tuokin. Vieläkin kyljet ihan lämpimät vaikka tänään ei tulia ole ollut.

    Meillä ei ole oikein kynttilänpolttopaikkoja. Takan päällä on hyvä paikka ja keittiön yhdellä tasolla, mutta olohuoneeseen en keksinyt mitään kivaa paikkaa. Olohuoneessa palakoon jouluvalot.

    VastaaPoista