Yhdessä tekemisessä on taikaa

Meillä oli tänään talkoot. 5 isoa ja 2 pientä ystävää oli auttamassa niiden alkuviikosta kaadettujen koivujen palastelussa. Ja voi hyvänen aika mikä projekti ja voi hyvänen aika miten paljon saatiin porukalla kahdeksassa tunnissa aikaiseksi. Innokkaimmat saapuivat paikalle jo ennen yhtätoista ja toisesta päästä innokkaimmat hiippailivat kotio illan hämärtyessä seitsemän kieppeillä. Minä tein aamulla sämpylöitä talkooväelle syötetäväksi ja ruuaksi tarjosin makkarakeittoa. Taas kerran minä nautin eniten siitä yhdessä tekemisestä ja oli se tunne kyllä aika mieletön kun etupiha alkoi näyttää taas tutulle, kun koivujen latvat eivät enää pitäneetkään pihaa hallussaan.

Pienet apulaiset olivat välillä niin tehokkaita että ei meinannut kuvaa ehtiä ottamaan. Tässä V:n tyylinäyte. Illansuussa pirpanoista oli suunnattoman hauskaa tehdä merimiehen kanssa töitä, kun he pääsivät useamman kerran puupinojen luota savottapaikalle kottikärryissä.

Tältä homma näytti jossakin iltapäivän tienoilla.

Ja tältä sama kohta pihasta näytti kuuden jälkeen.

J ja M otti sitten vähän tarkemman kautta ton sahaamisen. Esitin toiveen että toinen kanto voisi jäädä pöytäkorkuiseksi, niin kannot sahattiin nyt sen pituisiksi että pöytä saadaan niiden varaan ja suoraan.

Ahkera ystäväni H. Tuo oikealla näkyvä koivunrunkokaan ei ole enää pystyssä, eikä pihä näytä enää tammen alta noin sotkuiselta.

Vai piilikö tehokkuuden salaisuus kuitenkin lapsityövoiman käytössä. Lapset teki hommia silloinkin kun me aikuiset pidimme taukoa. :) Kummityttömme 6.v oli tosi iso apu. Hän kantoi puita, raahasi oksia ja syötti niitä kanssani silppuriin. Reipas ja suloinen!

Iso kiitos vielä kaikille rakkaille jotka tänään olitte meillä töissä!

Onnistumisen energiaa, suppiksia ja istutusta

 

 

 

Tänään on ollut hyvä päivä! Mulla oli töissä aika haastava juttu hoidettavana ja selvisin siitä hengissä. Sain myös kiitoksia ja kehuja homman hoitamisesta, joten voisi kuvitella että selvisin jopa ihan hyvin. Yksi ystäväni äsken juuri totesi että tuollaisesta "ponnista paljon ja onnistun" -tilanteesta saa kyllä kivasti energiaa. Niin totta!

Tänään oli vähän erilainen työpäivä muutenkin, iltapäivällä ylläpidimme työkykyä liikkumalla. Minä olin valinnut liikuntamuodoksi sienimetsäilyn ja voi miten se oli mukavaa. Meitä taisi olla 12 siellä metsässä. Ensin käytiin kivalla pikku lammella ihmettelemässä maisemia ja sitten paneuduttiin itse asiaan. Sanoin työkavereille että minä olen sellainen sienestäjä jolle on osoitettava poimittavat sienet yksi kerrallaan. Vaan hyvinhän siinäkin kävi, kun opettajien kanssa metsään lähtee niin aika nopeasti olivat opettaneet minut ihan itse tunnistamaan suppilovahveron. Niitä sitten kerättiin muovipussillinen. No joo, yksi ihana työkaveri keräsi kanssani minun pussiin kun ei itselle enää kuulemma tarvinnut. Nyt meillä on sitten suppilovahveroita.

Meinaan pakastaa suurimman osan suppiksista, mutta pienet ja sievimmät ajattelin kokeilla kuivata. Kuivuria ei nyt tähän hätään mistään jaksa metsästää (ns. anopilla olisi, mutta hänpä on juuri nyt reissussa). Niinpä kehittelin oman systeemin. Tarjotin jonka päällä on grillitikkuja joiden päälle halkaistut suppikset ladoin. Tarjottimen vien ihan kohta meidän lämpöhuoneeseen, siellä lämpötila on yleensä noin 40 astetta. Periaatteessa pitäisi toimia, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Tänään sain vihdoin työpäivän jälkeen marjapensaatkin istutettua. Ovat koristaneet pienissä ruukuissaan meidän terassia jo monta viikkoa. Toivotaan nyt sitten että ihan vielä ei tule yöpakkasia, niin ehtisivät juurtua. Yksi punainen viinimarjapensas ja kolme vattupensasta. Vattua on kyllä villinä meidän tontilla ihan omasta takakin, mutta halusin nyt aloittaa tämän vatunviljelyn ihan alusta, itse määrittämässäni paikassa.

Ja vielä yksi iloinen asia: Tervetuloa viralliseksi lukijaksi Annika! Vaikka olemmekin tuttuja vain netin kautta, sinusta on tullut minulle tärkeä ihminen.

Monenlaista vihreää

Paprika on kypsytellyt hedelmiään rauhaisaan tahtiin. Eilen pääsi tuo punaisin yksilö pannulle. Ensi kesänä haaveilen kasvattavani paprikoita paljon enemmän kuin vain tuossa yhdessä rungossa. Tuo kasvi on ollut minulla kai kolme kesää. (Korjaa äippä jos olen väärässä.) Aluksi niitä oli kaksi ruukkua, toisessa kaksi tainta ja toisessa kolme. Nyt ei ole jäljellä kuin yksi kasvi, mutta toistaiseksi se on vielä hengissä. En ole sukuun tullut viherpeukalo vaan ihan puhdas tuuriviljelijä. Vaan en ota paineita, kasvakoot mikä kasvaa ja kuolkoot mikä ei jaksa kasvaa.

Meidän pihassa oli viisi koivua. Kaksi niistä roikkui pelottavan likellä sähkölankoja. Tänäaamuna soi ovikello puoli kahdeksalta, tuli sähkölaitoksen mies kaatamaan puut. Otti sitten korvausta vastaan nuo keskemmällä pihaakin kasvaneet. No nyt on koko etupiha täynnä koivua, kun ne päkäleet rötköttää pitkin nurmikkoa siellä täällä. Appiukko lupasi tuoda moottorisahan, saa nähdä kuka ne koivut kadottaa tuosta pihalta. (No oikeasti tiedän että merimies kyllä varmaan hoitaa, saatan mennä avuksi jos sopiva sauma sattuu, mutta luotan kyllä että asia tulee hoidettua.) Sittten kun koivujen jämät lähtee pihalta, saattaakin olla aika orpoa. Etupihaa vartioi enää yksi yksinäinen tammi.

Minä olen urakoinut opiskelun parissa. Daniel Golemanin Sosiaalinen äly on hurjan hyvä kirja. Yhtään en tunne vastenmielisyyttä tuota kirjaa lukiessa. Lisäksi tehtävän antokin kirjan pohjalta on niin lavea, että kirjaa voi lukea ihan fiiliksissä. Ja kuten kuvasta näkyy, kaikki kirjan välistä törröttävät tarralaput ovat niitä kirjan intouttamia fiiliksiä ja ajatuksia. Olen hidas lukija ja varsinkin kun ajattelen samalla, mutta kyllä se tästä. Täytyy vaan itsekkäästi kieltäytyä välillä muusta elämästä ja keskittyä vähän enemmän opiskeluun. Parasta ovat vapaa-päivät, kun voi lukea ja tehdä kotihommia vuoron perään. Moni projekti etenee, mutta mistään ei koe stressiä.

Makuuhuone ja kahden viikon kuulumiset

Koti valmistuu pikkuruisin askelin. Viime viikonloppuna alkoi erityisopettaja-opinnot. Viikonloppu oli ihana, opiskeluporukka on mahtava ja taas kerran on todettava että olen oikeassa paikassa. Viikonloppu oli myös rankka ja vei käytännössä kaiken vapaa-ajan, varsinkin kun ottaa huomioon että kävimme ystäväni häissä vielä lauantai-iltana opintojen jälkeen. Sunnuntaina sitten taas opiskeltiin.

Tämä viikko on mennyt palautuessa. Nukun yhdeksän tuntia yössä ja olen kokoajan väsynyt. Mutta en valita, itse olen tähän tilanteeseen halunnut. Oikeasti kyllä vähän avauduin kaverifoorumilla ja ihanat ystäväni osasivat lohduttaa juuri oikeilla sanoilla. Opintoihin pitää kirjoittaa oma opiskelusuunnitelma ja siihen pohtia myös omia jaksamisen avaimia. Minun jaksamista edistää ehdottomasti lähi-ihmiset, ne jotka jaksavat viikosta toiseen soittaa tai kirjoittaa, kysyä kuulumisia ja ymmärtää että en taaskaan jaksa olla sosiaalinen.

Olen luonut myös jaksamisen metodin. Opiskelen aina kun jaksan. Kun en jaksa opiskella teen jotain muuta. Aina tehdessäni iloitsen siitä mitä olen saanut aikaiseksi ja hyväksyn sen että kokoajan on kaikki kesken. Niinpä kotikin siis valmistuu vain ihan ihan vähän kerrallaan. Yllä on kuitenkin tämän hetkiset makkarin yksityiskohtakuvat, jotka on viime viikkoina löytäneet paikkansa. Makkarissa oli ihana koivunrunkotapetti, joten teemaksi muodostui taikametsä. Verhon kankaan löysin sisustuskangaskaupan alelaarista ja uskomatonta kyllä sain sen ommeltuakin joku päivä sitten. Verho on verhovaijerissa ja sen päällä on verhotanko pimennysverhoa varten. Nyt onneksi aletaan olemaan siinä vuodenajassa että pimennysverhoa tarvitaan seuraavan kerran puolen vuoden päästä. Minulla on siis ruhtinaallisesti aikaa tehdä se. Makkariin ostettiin lamppu Prismasta, perus plafondi, mutta kiva lehtiaiheinen. Makkarissa on myös vanhat (yök yök) pyökkiviilulipastot, jotka kätkevät sisäänsä liinavaatteita. Niiden päällä on muutama kynttilä tunnelmallisia hetkiä odottamassa ja seinällä Lidlistä ostetut turkoosit lintuaiheiset seinätarrat.

Nyt tuntuu hyvälle. Olen omassa kodissa, joka tuntuu ja jo vähän näyttääkin omalta. Olen väsynyt, mutta en juuri nyt kiireinen. Olen onnellinen.