Makuuhuone ja kahden viikon kuulumiset

Koti valmistuu pikkuruisin askelin. Viime viikonloppuna alkoi erityisopettaja-opinnot. Viikonloppu oli ihana, opiskeluporukka on mahtava ja taas kerran on todettava että olen oikeassa paikassa. Viikonloppu oli myös rankka ja vei käytännössä kaiken vapaa-ajan, varsinkin kun ottaa huomioon että kävimme ystäväni häissä vielä lauantai-iltana opintojen jälkeen. Sunnuntaina sitten taas opiskeltiin.

Tämä viikko on mennyt palautuessa. Nukun yhdeksän tuntia yössä ja olen kokoajan väsynyt. Mutta en valita, itse olen tähän tilanteeseen halunnut. Oikeasti kyllä vähän avauduin kaverifoorumilla ja ihanat ystäväni osasivat lohduttaa juuri oikeilla sanoilla. Opintoihin pitää kirjoittaa oma opiskelusuunnitelma ja siihen pohtia myös omia jaksamisen avaimia. Minun jaksamista edistää ehdottomasti lähi-ihmiset, ne jotka jaksavat viikosta toiseen soittaa tai kirjoittaa, kysyä kuulumisia ja ymmärtää että en taaskaan jaksa olla sosiaalinen.

Olen luonut myös jaksamisen metodin. Opiskelen aina kun jaksan. Kun en jaksa opiskella teen jotain muuta. Aina tehdessäni iloitsen siitä mitä olen saanut aikaiseksi ja hyväksyn sen että kokoajan on kaikki kesken. Niinpä kotikin siis valmistuu vain ihan ihan vähän kerrallaan. Yllä on kuitenkin tämän hetkiset makkarin yksityiskohtakuvat, jotka on viime viikkoina löytäneet paikkansa. Makkarissa oli ihana koivunrunkotapetti, joten teemaksi muodostui taikametsä. Verhon kankaan löysin sisustuskangaskaupan alelaarista ja uskomatonta kyllä sain sen ommeltuakin joku päivä sitten. Verho on verhovaijerissa ja sen päällä on verhotanko pimennysverhoa varten. Nyt onneksi aletaan olemaan siinä vuodenajassa että pimennysverhoa tarvitaan seuraavan kerran puolen vuoden päästä. Minulla on siis ruhtinaallisesti aikaa tehdä se. Makkariin ostettiin lamppu Prismasta, perus plafondi, mutta kiva lehtiaiheinen. Makkarissa on myös vanhat (yök yök) pyökkiviilulipastot, jotka kätkevät sisäänsä liinavaatteita. Niiden päällä on muutama kynttilä tunnelmallisia hetkiä odottamassa ja seinällä Lidlistä ostetut turkoosit lintuaiheiset seinätarrat.

Nyt tuntuu hyvälle. Olen omassa kodissa, joka tuntuu ja jo vähän näyttääkin omalta. Olen väsynyt, mutta en juuri nyt kiireinen. Olen onnellinen.

Vieraita

Eilen meille tuli kyläilemään pitkästä aikaa tuttuja Tampereelta ja Jyväskylästä. Asensimme pihaa vastaanottokuntoon kaikessa rauhassa ja aika hauska siitä tulinkin. Kivat oli tunnelmat ja grillikin oli tulilla jo ennen puolta yötä. Minä tipuin jo kahdelta, viimeiset aamu kahdeksalta. Saa nähdä kuinka pitkään tänä yönä / huomenaamuna tulee kukuttua. Meillä oli tarkoitus olla lanit, mutta homma kaventui lähinnä nameihin.

köh köh

Niin vierähti tämäkin työviikko. Töissä on mukavaa. Paljon on uutta opeteltavaa ja eteen tulee todella haastavia juttuja, mutta parhaan kykyni mukaan yritän selvitä ja suurella sydämellä työtäni tehdä. Murrosikäiset mukulat ovat vain niin mainioita, elävät ihanaa ja tärkeää vaihetta elämässään. On jännittävää elää heidän mukanaan ja seisoa turvallisena aikuisena heidän vieressään niitä oivaltamisen hetkiä, kun mustavalkoisen maailman sekaan pilkahteleekin harmaan eri sävyjä. Itse tunnen olevani tällä hetkellä niin kokonaisvaltaisesti oikeassa paikassa, oikeassa työssä ja oikeassa kodissa.

Hiukan on viikkoa varjostanut se, että olen flunssainen. Alkuviikosta se oli kuiva kurkku, katoileva ääni ja väsymys, nyt kuvaan on tullut pakottava tarve köhiä ja nenäkin on välillä tukossa. Vihaan sitä, että olen 3-5 kertaa vuodessa flunssassa ja rupeama kestää kerrallaan pari viikkoa. Toivottavasti siis viikon päästä jo helpottaisi. Yleiskunnon koheneminen on auttanut sairasteluun siinä määrin, että jaksan sentään puolikuntoisena olla töissä ja tehdä jotakin, mutta nukun sitten normaalia enemmän. Ajatus ei kuitenkaan köhäisenä kulje yhtä taipuisasti ja se on tylsää. Sairastusjakson pituuteen kunnon koheneminen ei ole vaikuttanut mitenkään, voi olla että sairastuskertojen määrään ehkä hiukan, sitä vaan on vaikea verrata.

Alkuviikosta ostin kaksi pussia imeskeltäviä salmiakkikarkkeja, koska ne helpottavat kurkun oloa (ja vähän mieltäkin). Vielä niitä on jäljellä! Myös teetä on kulunut paljon. Tämän aamun olen istunutkin sitten höyryhengitellen tässä merimiehen koneella ja lukenut blogeja. Muut päivittää sisustusta liinoilla, tyynyillä ja kukkasilla, minä olohuoneen lattialla risteilevillä karkkikulhoilla ja keittiön pöydälle kertyvillä teetarvikkeilla. Pientä toivoa on, että jotakin muutakin täällä tapahtuisi viikonlopun aikana. Nähtäväksi jää.

Viikonlopun viemää

 

Ensimmäinen työviikko mennä vilahti, ja niin vilahti sen jälkeinen viikonloppukin. Eilisen vietimme merimiehen porukoiden kanssa heidän mökillään ja vähän muuallakin. Reissusta mukaan tarttui polttopuita, viinimarjoja, kukkia (ihanat keltaiset alimmassa kuvassa) ja ovi. Kaikkea sitä tilallinen tarvitseekin. Illalla ajelimme kotiin auringon jo laskiessa, ylin kuva on napattu liikkuvassa autossa, tuulilasin läpi. Uskokaa kuitenkin että näky oli kaunis...

Tänään minun vanhempani olivat meillä kyläilemässä. Kävimme äipän kanssa löytöretkellä meidän tontilla. Löysimme kasteluvesikaivon, paljon vattupensaita ja kriikunapuita. Sentään jotain satoa saadaan omasta pihastakin. Viinimarjojen pakastuksen lomassa laiteltiin ruokaa ja syötiin hyvin. Minäkin sain lettuja pitkästä aikaa (kuvassa tosin vain tavisruokailijoiden vohvelit). Vaikka viikonloppu menikin nopeasti, oli se oikein mukava.

Sitten vielä omille tavoilleni uskollisena tervetulotoivotus. Tervetuloa viralliseksi lukijakseni ystäväni ja kaaso-parini Laura! Jostain kumman syystä arvasin jo noista hattivateista, kenestä on kysymys.

avaimille paikat

Olenko jo kertonut miksi meidän muutto ja kodiksi asettuminen on verkkaista? Tietysti siksikin että ollaan vähän laiskan puoleisia ja tehdään hommia fiilispohjalta, mutta myös siksi että lähes kaikille tavaroille pitää rakentaa paikka. Ja niiden paikkojen keksiminen ja kehittely vie aikaa, ja sitten tietysti vielä se toteutuskin. Viime viikolla aloitin rakentamaan avainnaulakkoa ja äskettäin sain sen valmiiksi.

Naulakkoa verten löysin autokatoksesta sopivan kokoisen laudanpätkän ja maalasin sen valkoiseksi. Olen jemmannut meille kulkeutuneita eripariaterimia tällaisiin pieniin kodin tarpeisiin. Niinpä taivuttelin neljä erilaista kahvilusikkaa koukuiksi. Porasin lautaan pienet reiät, joista pujotin ohutta rautalankaa jolla kiinnitin lusikat lautaan. Sitten vaan lauta seinälle.

Ylimmässä kuvassa naulakon ympärillä on aikoinaan yliopistolla kuviskurssilla tehdyt paperimassakehykset. Ne palvelivat niin hyvin edellisen kodin avainnaulan kehyksinä että en pystynyt vielä niistä luopumaan. Ylimmässä kuvassa on myös naulakon alla äidin tekemä pieni hylly. Alun perin hylly on tehty enkeleilleni, joita sain eräässä elämänvaiheessa lohduttamaan ja tukemaan. Enkelit ovat edelleen tallessa, mutta eivät tarvitse enää omaa hyllyä, joten se joutaa nyt eteisen laskutasoksi. Tässä taas pienen pieni vilaus kodistamme.

Ja sitten vielä tärkeää: Tervetuloa viralliseksi lukijaksi Virbana! Sattaa olla että olen kuullut sinu(st)a... Oli miten oli, kivaa että liityit joukkoon. Kolmannen virallisen lukijani tunnen ihan varmasti. Hän on oma rakas äitini. Tervetuloa äitikin, hienosti osasit liittyä lukijaksi!

Syksy tekee tuloaan

Olin eilen yhden ystävän polttareissa. Olipas rentouttavaa olla polttareissa niin, että ei ollut itse päävastuussa. Päivä oli oikein hauska, käytiin palomiehiä ihmettelemässä ja morsian pääsi vähän harjoittelemaan palonaisena oloa. Meillä oli käytössä "keikkabussi", jolla ajoimme Mikkeliin Xon-puistoon ja koko seurue (kaikki muut paitsi minä arkajalka) pääsi vempeleisiin, vaikka tarkoituksena olikin kieputtaa vain morsianta. Xon-puistossa oli tosi mukavia tyyppejä töissä ja kun ilma oli pikkuisen sateinen ei porukkaa ollut paljon, saimme vähän erityiskohtelua. Suosittelen kyllä paikkaa sellaisille, joiden pää kestää moista pyöritystä. Mikkelissä syötiin piknik ja sitten juotiin... Mun oli tarkoitus jäädä Mikkeliin yöksi polttaribussiin muutamien muiden kanssa, mutta väsymys, koti-ikävä ja tarjoutunut mahdollisuus päästä kotiin jo yöllä houkutti liikaa. Myönnän olen tylsä ja vanha, mutta oli ihanaa kömpiä merimiehen viereen yöllä ja herätä omasta sängystä aamulla.

Roskia viedessäni tajusin sitten että ulkona on syksy. Lehtiä varisee puista, piha on täynnä keltaista kukkaa, kun vielä viikko sitten kukat olivat valkeita apiloita. Ja oikein kun kameran kanssa kiertelin ja ihmettelin, löysin yhden omenan! Meidän pihalla taitaa olla viisi omenapuuta ja luulin että tänä syksynä ei tule yhden yhtä omenaa. Viime syksynä niistä oli tullut aivan valtavasti omenoita, ihan niinkuin kaikilla muillakin. Nyt kuitenkin ilokseni löysin omenan. Nurmikkokin on päässyt kasvamaan pitkäksi, kun olemme olleet niin kovasti menossa tai väsyneitä, että ei ole tullut Stigalla hurjasteltua. Vaan mitäpä tuosta, nyt sain kotipihalta kerättyä taas kauniin kukkakimpun keittiön pöydälle.

pieni vilahdus keittiössä

Viime perjantaina luovutimme vanhan asunnon avaimet. Viikko oli aika rankka, niin töissä käyneelle merimiehelle, kuin vanhalla asunnolla raataneelle Oupallekin. Ystäväni H ja J tulivat perjantaina siivous- ja tavarankantoavuksi. Ihanat he, helpottivat minun työmäärääni hurjasti. Viikonloppu meni sitten juhliessa erään 30-vee juhlissa. Oli hauskat kemut, vaikka sunnuntaina olikin tukka vähän kipeä. Kotona ei ole siis ihmeitä tapahtunut. Milloinhan koittaa se päivä, kun pystyn esittelemään tätä taloa sisältä? Toistaiseksi jokapuolella on vain laatikoita ja kaikkea epämääräistä roinaa.

Eilen nappasin yhden ystävän pihalta muutaman raparperin varren ja tänään sain H:n ja J:n pihalta pussillisen persiljaa, nipun tilliä ja pari mätästä ruohosipulia. Virittelin yrttejä kuivumaan keittiöön, sinne minne keksin ja raparpereistä väänsin piirakan. En ole keittiöihme ja karppileivonta on vielä luku sinänsä. Eipä tullut piirakasta kummoista, mutta kyllä se mulle maistuu. Ei sen muille tartte maistuakaan, tavisruokailijat saavat nauttia kaupantädin keksejä kahvinsa kanssa. :)