Viherpaukaloinen

Äidin puolen suku varsinkin on aikamoisia viherpeukaloita pullollaan. Nuorempana epäilin että geeni on kyllä hypännyt minun yli ihan kunnon loikan, mutta enää en ole niin varma. Mullan möyriminen ja siementen piilotteleminen on ruvennut kiehtomaan yhä enenevissä määrin. Ja taidot kai kasvavat harjoituksen myötä, jotain sellasta olen joskus ollut kuulevinani. :)

Tiesin kyllä jo viime syksynä että pienen kasvimaan tarvitsen ja ostin syksyn alennusmyynneistä joitakin siemenpusseja. Nyt kun aurinko on taas alkanut seurallisemmaksi ja tapaamme pidempiä aikoja päivittäin, on kasviasiatkin tulleet taas mieleen. Olen ottanut tekniikaksi, että uusia siemenpusseja ei saa ostaa ennenkuin vanhat on kylvetty (siis ne joiden aika on). Tässä mennään nyt: rakuunat, sitruuna-basilikat, tomaatit sekä samettikukat ovat aluillaan ja jättikurpitsat on tänään kylvetty. Koulin nuo ensin mainitut omiin ruukkuihinsa aikanaan, nyt kasvavat laakeissa pakasterasioissa. Jättikurpitsat kylvin itsetehtyihin  istutusruukkuihin ja "tarjotin" jolla ne ovat, on kirpparilta ostettu umpinainen muovinen lusikkalaatikko. Ihan itse keksin metodit, saa nähdä toimivatko.

Ja sitten vielä hehkutus. Ylempi kuva esittää kahta paprikan taimen alkua. Heittelin aprillipäivänä kaupasta ostetun paprikan siemenet multaan, osan peittelin ja osen jätin ihan pintaan. Ajattelin että testataan, ei tuossa hyvä häviä jos mitään ei tapahdu ja voi ihme! Sieltä puskee ylös ainakin viisi tainta. Täytynee ostaa erivärisiä paprikoita lisää kerta tuo onnistuu.

Signe on tullut kotiin

Enpäs kadonnutkaan, vaikka olen olut hiljaa yli kuukauden! Tässä oltiin jo todella vähillä mehuilla liikenteessä ja blogin päivitykseen ei vaan mistään enää löytynyt energiaa. Diagnosoin itseni viime viikolla ja rauhoitin elämääni. Syksyllä lupasin itselleni, että teen muutakin tämän lukuvuoden aikana kuin töitä ja opiskelen, mutta tuo lupaus pääsi vähän unohtumaan. Viimeiset kuukaudet on painettu niin tukka putkella, kuin työ olisi ainoa asia ihmisen elämässä. Kuitenkin viime viikonlopun totaalilevon jälkeen voimat alkavat palautua ja elämänilo on taas jossain lähistöllä kuikuilemassa. No se minusta ja voinnista. Sitten tuohon kaunokaiseen.

Signe on synttärilahjani. Kiitos kaikille osallistujille, olen onnesta soikeana. Vähän säikähdin kun ensimmäistä kertaa koneella ompelin, pitää aika kovaa meteliä. Olen tottunut metallirunkoiseen koneeseen, joka on huomattavasti hiljaisempi. Mutta, verrattuna vanhaan Huldaani (se vihreä Husqwarna) Signe ompelee kaunista tiheää siksakkia, muutamaa koristeommelta, piilo-ompeleita ja napinläpia, ja...ja...ja... Työnjako on siis selvä, Signe hoitaa kaikki hienostelut ja Hulda suoran pitkän sauman ompelun. Nyt kun vielä saisi ompeluhuoneen järjestykseen niin saisi nuo kaunokaiset riviin postailemaan.

Alempi kuva on kummityttöni ompelema sydänkortti. Koska olen vakuuttunut että ompelukone on paras synttärilahja, ostimme vanhempieni kanssa kummitytöllenikin oman ompelukoneen että hän pääsee harrastamaan. Kone on kuulemma ja näköjään päässyt jo käyttöön. Olen ylpeä kummi! Ja niin kiitollinen että sain ihan itse tehdyn ja suunnitellun kortin.

Kurkistus kevätkotiin

Täällä on juhlittu ensimmäinen osa rouvan kolmekymppisistä. Virallinen päivä ei ole vielä, mutta kun aikataulut on niin tiukat tässä kohti elämää päätin ottaa vähän ennakkoa. Ja nyt kun kotikin on kemuja varten siivottu, niin hyödynnetään tilanne ja päästetään blogin lukijatkin meille kurkistelemaan.

Tervetuloa sisälle, kuistilla on vaalea, mutta siihen se rauha ja harmonia sitten loppuukin.

 

 

Kuistilta eteiseen tultaessa siirrytään oranssi, keltainen, vihreä -väriskaalaan.

Eteisestä siirrytään vielä murretumman sävyiseen keittiöön.

 

Keittiöstä taas avautuu näkymä olohuoneeseen, missä on selkeämmeät ja kirkkaammat värit, valkoista harmaata ja raikasta vihreää. Puun sävyjä tästä taloudesta löytyy paljon, en pidä tilanteesta, mutta olen päättänyt elää sen kanssa. Annetaan kaikkien puiden elää sovussa keskenään. Se voi olla vähän niinkuin tän torpan teema, joka jatkuu aina lattia- ja kattolistoihin saakka. Ihanaa!

 Sohvan takana oleva seinä odottaa vielä jotakin koristusta. Jouluna verhotangossa roikkui tonttukangas... Joulun mentyä tontut lähti, mutta tanko jäi.

On meillä yläkertakin. Yläkerran aulatila toimii monitoimitilana, josta on tarkoitus tulla vierashuoneenakin palveleva yksikkö, kunhan tässä taas järjestellään. Vaatii ensin ompeluhuoneen organisointia, mikä taas vaatii ompeluhuoneen ullakon organisointia, mikä taitaa vaatia lämpimiä ilmoja...

Yläkerran aulan väritys on sini-oranssi, joka on maustettu taas niillä miljoonilla puun sävyillä ja taustana valkoinen. Siniset pitkät maton on minulle tärkeät, vaikka sininen väri ei enää olekaan sisustussuosikkini. Siedän sinisen oranssien verhojen parina. Makuuhuoneessa muualta talosta tuttuja vihreää, ruskeaa ja miljoonia puita, lisänä makkarissa turkoosia ja vaaleansinistä. Ompeluohuoneen ovi on tiiviisti suljettu, sillä siellä vallitsee kaaos.

Kartta- ja peiliseinää vastapäätä on toistaiseksi minun "opiskelupöytä" kirjahyllyineen. Todellisuudessa en ole juurikaan pöydän ääressä opiskellut, kun istun miniläppärin kanssa mielummin keittiössä tai olkkarissa. Pöytä ympäristöineen on niin kamala näky, että en kehdannut ottaa siitä edes kuvaa vaan otin pienen palakuvan kirjahyllystäni pöydän päältä. Kuvassa työhön liittyvää käsikirjastoani, jolle haaveilen hommaavani ihan oikean kirjahyllyn tai -kaapin.

Hiljaa hyvä tulee

Eikö? Ajattelin että jos en vähään aikaan postaile niin seuraava postaus olis jotain hienoa. No oikeesti oon vaan ollu niin työntäyteinen ja samalla niin poikki. Töissä on aika vauhdikas tilanne menossa. Oppilaiden tulevan vuoden opiskelupaikkojen kanssa sormeni pelissä ja samalla yritän opetella hoitamaan näitä juttuja. Välillä tuntuu että oon ihan ulapalla sen suhteen mitä mun pitäis tehdä. Tänään on vähän se välillä. Tulin apeana ja neuvottomana kotiin.

Kotona odotti mies, joka oli
- käynyt kaupassa (tällä hetkellä kauppaan lähtö on viimeisin asia mitä tekee mieli tehdä, kotisohva taas on kutsuvin otus ikinä)
- ostanut mulle tulppaaneja (hän osaa tämän, riittävän harvoin mutta kuitenkin jo useasti olen kukkia saanut kymmenen yhteisen vuoden aikana)
- perunut jonkun turvafirman miehen kuikuilukäynnin (olin vähän epäluuloinen kun ihminen tulee kotiovelle ilmoittamaan että ilmaista tarkistus ja suunnittelukäyntiä luvassa)
- edellisen takia ei tarvinnutkaan siivota kuin pyörremyrsky (joo tiedän, omassa kodissa ei tartte siivota jos ei tahdo, mutta olen vieraskorea...)
- oli vielä kaivanut jostain rompsuleffan, jonka katsoi mun kanssa (vaikka itse oli tuskastua tylsyyteen)

Ihmettelin aikani sohvalla tätä vastaanottoa, istuin sitten koneen ääreen guuggeloimaan ja pääsin työajatuksissakin taas yhden askeleen eteenpäin.

Ystävänpäiväkorttini jäivät ohi vilahtaneen ajatuksen asteelle, muutaman viestin kirjoittelin ja kaikille lopuille tärkeille se toivotus tulkoon tässä.

Hyviä ystävänpäivän loppumetrejä kaikille tänne eksyneille tai tarkoituksella suunnistaneille. 
Toivottavasti päiväänne on sisältynyt vähintään yhtä paljon tunteista kuin minun päivään.
Olette tärkeitä, olette mielessä ja sydämessä!

Sunnuntaihiihtelijä

 

 

Hiihtäminen on hurjan hyvä kuntoilumuoto. Minä vaan en osaa hiihtää. Olen kyllä osannut, edes auttavasti, mutta en enää. Iskän diagnoosin mukaan varvastyönnön puuttuminen nykyisistä jaloistani saattaa olla osatekijänä osaamattomuustteni.

Oli miten oli, tarvitsin tänään jotakin ulkoilua ja kävelysauvojen ulkoiluttaminen ei innostanut sitten yhtään. Sain sitten idean mennä minisuksien kanssa umpihankeen hikoilemaan. Ensimmäinen kierros puu tarhan takana oli lähempänä lumikenkäilyä, mutta sain ladun aikaiseksi. Sitten tein pari lisälenkkiä peruslenkkiin ja ryhdyin sahaamaan niitä edes takaisin. Ei tämäkään liikuntamuotoni ihan hirveästi esikuvaansa muistuttanut, mutta hyvän hien siinä sai aikaiseksi, raitista ilmaa ja omalla pihalla sain harrastaa.

Vanhat kunnon minisukset kunniaan! Niillä voi hiihtää vaikka mimmosessa risukossa, ei paljoo pohjat hermostuu.

Matikkaa

Tavaksi on jo tullut, että kirjoittelen jotakin tunnelmia opiskeluviikonlopun jäljiltä ja otan kuvan jos toisenkin matkalta opiskelemaan tai sieltä pois. Tällä kertaa kuvat ovat kotimatkalta. Puut ovat nyt niin kauniita kun lumi on sulanut ja jäätynyt. Ihan kuin oksilla roikkuisi isoja kristalleja. Näky sopii viikonlopun opiskeluihin. Käsittelinmme matematiikan oppimisvaikeuksia ja opetuksen mahdollisuuksia. Joka päivä tutustuimme havaintovälineisiin, mutta erityisesti tänään pöydällämme oli heti aamusta toinen toistaan herkullisempia, värikkäitä, ihania nappuloita, palikoita ja pampuloita. Ihan yhtä houkuttavia kuin nuo kristallit puiden oksilla. Oli kerrassaan riemastuttavaa laskea iloisen värisillä nappuloilla. No minä nyt tykkään matikasta muutenkin, mutta luulen että niin tykkäävät lähes kaikki nekin, jotka ovat päässeet opiskelemaan matematiikan saloja noilla ihanilla, värikkäillä vekottimilla. Voi tätä innostuksen määrää! Huomenna menen kyllä töissä ensimmäisenä matemaattisten aineiden varastoon penkaamaan, josko löytäisin edes jotain havainnollistamisvälineitä omaan opetuskäyttööni.

Hyvästi Joulu!

Loppiainen lopettelee Joulun tässä torpassa. Kolmena päivänä vähän kerrallaan olen keräillyt Joulua takaisin laatikoihin ja ullakolle pakattavaksi. On hiukan haikeaa hyvästellä Joulu, mutta toisaalta on ihanaa kun jouluhärpäkkeiden alta kuoriutuu edes hiukan selkeämpi, seesteisempi ja rauhallisempi koti. Tosin olohuone näyttää jopa hiukan alastomalle, kun en sitten kuitenkaan saanut vielä kehiteltyä verhoja. Ennen jouluverhoja olohuoneen ikkunassa kun roikkui nelisen kuukautta pussilakanat väliaikais verhoina.

Viikonloppuna on tehty oppimistehtävää (aika rennolla otteella), lämmitetty torppaa, tehty lumitöitä ja ulkoiltu muuten vaan, katsottu sarjoja ja elokuva ja pelattu tietskarilla. Kävipä appiukkokin seurueineen pistäytymässä kaffelle. Kohta saunaan ja sitä kautta valmistautumaan tulevaan viikkoon. Edessä on mielenkiintoisia haasteita töihin liittyen ja viikonloppuna sitten taas opiskellaan, tällä kertaa täällä Kouvolan päässä.

Kasasin kuvat vielä kauneimmista joululahjoistani. Noiden lisäksi saimme paljon muutakin tarpeellista ja ihanaa. Esimerkiksi saunomisvarustus parani aivan huimasti lahjojen myötä. Oli vähän hassu Joulu sen suhteen, että me emme juuri muita lahjoneet mutta meillepäin kasaantui huimasti paketteja. (Äippä oli kyllä näihin aika suuresti syyllinen, mutta äipän lahjoista puolet oli itse tehtyjä (myös sydänpatalaput) ja muutkin tosi ihania. Minä muistin työkavereista pienillä itsetehdyillä jutuilla, merimiehen "sukulaisia" jotka asuvat tässä lähellä muistimme kukilla ja/tai pienillä herkuilla. Kummitytöille ostin lahjat ja omille ja appivanhemmille. Tosin näistäkin suurin osa oli lahjakortteja. Merimiehelle ostin ihan vaatelahjan (tai oikeastaan kaksi), koska olin niin innoissani sillä tiesin hänen pitävän lahjasta.